keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

4. oppitunti

Sitten itse työskentelyyn: Periaate on se, että jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan pujotetaan aina uusi kerros silmukoita - ihan niin kuin neuloessa, mutta tässä pitää vain silmukat taivuttaa etukäteen valmiiksi.



Työskentelyasento on tämä: viimeisestä valmiista silmukasta pidetään kiinni, ettei se purkaannu ja seuraava silmukka on etusormen päällä. tässä vaiheessa pitää katsoa tarkkaan, että kyseessä todella on edellisen kerroksen silmukka, koska se helposti irtoaa ja 'kätkeytyy' sitä edellisen silmukan taakse.
HUOM: Seuraavan pujotettavan lenkin tulee olla irrallan sormien edessä - tuossa kuvassa se on väärin sormien välissä, eihän sitä sieltä koukulle saa!


Sitten vedetään virkkuukoukulla seuraava lenkki silmukan läpi. Koukun asento on siis koukku alaspäin, sillä tavalla työ sujuu helpoimmin.



Näin sitten vaan jatketaan. Välillä pitää tietysti tehdä uusia lenkkejä, ja se on viisainta tehdä hyvissä ajoin - suunilleen silloin, kun viisi lenkkiä on jäljellä.

Myöhemmässä vaiheessa kerron vielä punoksen jälkikäsittelystä. Onnea vain leikkiin ryhtyvälle. Ei homma ole niin monimutkaista, kun ohjeista voisi päätellä.

1 kommentti:

Tuazophia kirjoitti...

Kiitos näistä kuvallisista ohjeista! Vaikka en varmaan ole ihan heti puuhaan ryhtymässä, niin nyt on ohje valmiina mielessä, jos joskus tällaiseenkin ryhdyn.