keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Työvoitto

Tilkkuliivi tuli valmiiksi! Saan minä jotakin aikaan! Hankaluutena työssä oli huono suunnittelu. Lähdin soitellen sotaan - luultavasti suunilleen kaksi vuotta sitten - Jaanan omista poistoon menevistä vaatteista, ja siis hänen omista väreistään. Mutta tietenkään ne eivät riittäneet, joten etsin omista jemmoista lisää - osin uusia, osin vanhoja.
Kankaiden laatu ja materiaalit olivat hyvinkin sekalaisia, ja se haittasi jonkin verran tikkaamista.

Värejäkin piti kesken työn tuunailla kangastusseilla ja painamalla lehtikuvioita, kun liian paljon oli Jaanan mielestä 'vääränvärisiä'.
Suurempi ongelma oli kuitenkin se, että aloitin työn ihan summanmutikassa, ilman kaavoja tai edes mittoja. Ja minäkö en ole hyväuskoinen optimisti! Mutta nyt se on tehty, ihanaa!

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2005

Pitkästä aikaa...

...saan ryhtyneeksi blogeilemaan. Olen tällä välin lopettanut kankaan ja pannut kangaspuut syrjään. Vihonviimeisestä loimenlopusta tuli vielä yksi kaulahuivi, valitettavasti vain liian lyhyt minulle itselleni. Kaavailin sitä nimittäin Ritva Fallan huovutetun Mari-jakun kaveriksi. Julia taisi kuitenkin olla kiinnostunut - ehkä huivi päätyy sitten hänen kaulaansa.


Ja tässä on kuvia samasta loimesta aikaisemmin kudotuista huiveista. Loimi on villaa, kuteet sekalaisia; enimmäkseen kyllä villaa, mohairiakin on ja angoraa, mutta saattaa seassa olla tekokuitujakin. Näitä voin myydä - tai ehkä ne päätyvät joulupukin konttiin.