tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Vielä valmista

Neuloin 'kaulahuivia' sen verran kuin lankaa riitti - eikä sitä kovin pitkälle riittänyt: niinpä ei tullut kaulahuivia, tuli myssy. Muunneltava malli tämäkin.



Yksi 'ikuisuusprojektikin' on valmistunut: Vauvan villatakki ja myssy.



Tämä on neulottu koneella (paitsi hihansuiden ha myssyn resorit) ja viimeistelty virkkaamalla. Lankoina kolmea jämää: yksi hyvin ohutta villaa, toinen ilmeisesti jotain sekoitetta ja kolmannessa oli efektinä yksi kiiltävä säie. Kokonaisuus on mielestäni tasapainoinen, vaikka langat olisi yksitellen pitänyt neuloa kaikki eri jännitteillä; yhdelle jännite oli hiukan liian peini ja kahdelle liian iso.



Langan menekki kiinnostaisi, mutta ei nyt ole vaakaa. Pitää yrittää muistaa mitata kauppaan viedessä.


lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Olen neulonut

Oikeastaan jatkuvalla syötöllä - mutta hitaasti. Juuri mitään valmista ei ole tullut, mutta uusia aloituksia pyörii päässä ja jaloissa. Mun ukkoni totesi lakonisesti, että tuvassa liikkuessa pitää ensiksi suunnitella reitti. Kun katsotte kuvaa, niin varmaan yhdytte ajatukseen.

Yhden työn olen saanut valmiiksi, mutta sitä en neulonut, 'keksin' vain ja kasasin. Kävin nimittäin seurakunnan käsityöpiirin varastossa - sinne päätyvät Lähetys-Kirppuun tuodut käsityötarpeet ja keskeneräiset käsityöt. Käsityöpiirin vetäjä tarjoili minulle jos jonkinlaisia - toinen toistaan inspiroivempia - keskeneräisiä, mutta kun minulla on nyt niin kiire, vastustin kiusausta ankarasti. Vasta ihan loppumetreillä sorruin ottamaan yhden työn. Joku oli neulonut puseron hihat (ja harsinutkin toisen, mistä saattoi päätellä, että kyseessä tosiaan olivat hihat). Siinä kun niitä aikani pyörittelin, ne halusivat ruvetakin myssyksi.

Tämmöiseksi muunneltavaksi.


Samaa lankaa oli jäljellä vielä vyyhti, ja ajattelin tehdä kaulaliinan, mutta ei se riitä. En nyt tiedä miten ongelman ratkaisen. Lanka on tämmöistä, mahtaako mistään saada?